maanantai 14. heinäkuuta 2014

Mansikoita ja Kannustalo News

Siis voitteko kuvitella, meinasi käydä ihan kamalia. Vielä viime viikolla puhuttiin joka paikassa, että mansikan pääsato on kypsymässä, parasta mansikka-aikaa eletään alkavalla viikolla. Viikonloppuna suunnittelin jo tälle päivälle retkeä paikalliselle mansikkatilalle ämpäreineni. Meinasin vetää kahvit väärään kurkkuun, kun viikonloppuna alkoi Facebookiin ilmestyä päivityksiä siitä, kuinka mansikkamaat on kerätty tyhjiksi kuluneen viikonlopun aikana. Meinasin jäädä ilman mansikoita!

Onneksi jälleen kerran niin luotettavaksi osoittaunut synnyinseutuni puolen sadan kilometrin päässä osoittautui pelastukseksemme, ja sain Mansikkatila Pekkalasta Kärkölästä kaksi laatikkoa aivan ensiluokkaista marjaa varattua. En valehtele, jos sanon että koko laatikossa oli hätäisesti katsottuna ehkä se kaksi marjaa jotka joutivat poistoon (joista joku muu oli ehtinyt maistaa ennen meikäläistä), kaikki muut olivat kauniin punaisia, suuria, ja makeaakin makeaampia mansikoita. Ihan priimaa siis. Kannatti ajaa hakemaan. 

Iltaruoka syntyi ulkotulella, ja sen jälkiruuaksi syntyi mansikkaista herkkua. 

Iittalan kirkkaisiin Verna-laseihin kasasin kerroksittain suklaa-kaurakeksejä murustettuna, suklaakastiketta, kerma-rahkavaahtoa, ja tuoreita mansikoita. Annokset koristelin suklaakastikkeella ja mintunlehdillä. Valiolla on noita maustettuja rahkoja, niistä käytin tänään kermavaahtoon sekoitettuna sitruunaa ja vaniljaa, niitä kun nyt sattui olemaan. Mansikan kanssa olisi voinut sopia ihanasti myös se lime-valkosuklaa, mutta sitä ei meidän lähikaupassa koskaan ole. Nää on tosi helppoja ja nopeita vaikka vieraille tarjota, on jotenkin raikkaampi vaihtoehto helteillä kun perus pullat tai kakut. 




Juhlistetaan nyt vaikka näillä pitkään odotettua uutta Kannustalo News -lehteä, joka on julkaistu sopivasti asuntomessuille. Lehdestä löytyy kuvia meidän kodista, ja lisäksi Kannustalon sivuilta löytyy nyt rakennustarinamme ja lisää kuvia. Käy kurkkaamassa! 


Alkuperäisen, Kannustalonkin mainitseman Auroran tarinan löydät täältä

Aurinkoisia kesäpäiviä vietetään täällä nyt pihajuttuja suunnitellen, niistä varmaan lisää myöhemmin. Terassia, pengerryksiä, portaita ja sen semmoista on mietinnässä... 

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Päärynä-kinuskikakku

Tulihan se kesä sieltä, kun malttoi odottaa - kuukauden. Ei ole heikkohermoisille eikä malttamattomille tämä Suomen kesä.

Meillä vietettiin (lue: "vietettiin") juuri hääpäivää, ja sen kunniaksi pyöräytin kakun. Tiettyjen ammatinvalintaan liittyvien erinäisten seikkojen takia en kuitenkaan syönyt kakkua rakkaan puolisoni kanssa, vaan rakkaiden kollegoideni, joiden seurassa vietin hääpäivänämme kokonaiset 24h. Töissä. Kakku maistui silti hyvältä - ainakin niistä, jotka nyt sattuvat tykkäämään vähän erikoisemmista makuyhdistelmistä. Valtaosa työkavereista söi hyvällä halulla ja kehui "ihanan elegantteja makupareja ja toisiaan korostavia vivahde-eroja", joku toinen lähes oksensi keittiön lavuaariin. Ei kun ihan oikeesti. Jos ei satu tykkäämään aurajuustosta, eikä voi sietää hapanmaitotuotteita missään muodossa, niin niinkin saattaa käydä. Yrittämisen puutteesta ei voi syyttää. Terkkuja töihin. *hymiö*

Mutta tässä se nyt joka tapauksessa tulee. Päärynä-kinuskikakku, Valiolta. Ohje löytyy linkin takaa. 

Kannattaa ehdottomasti kokeilla, vaikka ensialkuun kuulostaakin erikoiselta. Pohjaan tulee kaurakeksejä ja Snickersiä, täytteeseen päärynän ja kinuskin makuista rahkaa, kermavaahtoa ja liivatetta, ja pintaan koristeeksi tummia viinirypäleitä, aurajuustoa, kinuskia ja tuoreita mintunlehtiä. Alla olevasta kuvasta puuttuu vielä kinuski, lisäsin sen vasta juuri ennen tarjoilua. Helpoimman kautta tietysti, valmis kinuskikastike valuteltuna ohuena nauhana koko komeuden päälle.